13.03.10 Rinssieversti,RantasalmiVkl ainoa keikka suuntautui kohti Savoa ja Issakaisen Veskun tiluksia eli Rantasalmea, joka on tullut aika tutuksi viimeisen puolen vuoden aikana! Keikkabussiin hyppäsi myös rumputeknikoksi Jokke Keimo yhtyeestä ja Timppakin löysi vihdoin kaverinsa monen vuoden jälkeen! Joken ja Timpan tarinasta enemmän Alibin nrossa 4/86! Laulusolisti ja rumpali saapuivat vasta 15min ennen keikkaa paikalle. Tekniikan pojat olivat jo liekeissä ja haisivat oudolle omassa Bungalovissaan...Keikka oli sitä tuttua osastoa eli meno oli kova alusta lähtien,vain Aksu puuttui eli meidän Itä-Suomen manageri! Keikan jälkeen saatiin vielä pihvit ja Ranet, joten yöpala oli kohdillaan! Aamulla oli sitten vuorossa tuttu roudaus ja Rumpalikin joutui vielä ajamaan Sysmään kun tekniikan pojat olivat alkoholin kimpussa koko matkan ajan! Kiitos Rantasalmi,Issakainen ja Tekniikka!
10.03.10 Lovehotel,LahtiKeskiviikko ja keikka Lovehotellissa...aika outoa! Tuo Lovehotelli taitaa olla enemmän räpäyttäjien mesta eikä humppamuusikot yleensä edes pääse sisälle henkseleissään...mutta nyt oltiin onnistuttu soluttautumaan sisälle! Johtuen kaikenlaisista päällekkäisyyksistä ei roudaus hommiin kerinnyt kuin Äänimies
Geggo ja Bassotaiteilija, joten siinä oli savottaa ihan tarpeeks kahdelle ukolle...Illan kekkerit oli Lahden ammattikorkeakoulun pirskeet, joten jengiä olisi ainakin paikalla. Tai mistä sitä tietää kun on humppaa luvassa! Allekirjoittaneen paikalle saapuessa oli jono jo hyvin muodostunut ja rumpalin saapuessa se oli jo Jonen Grillille asti, joten porukkaa oli talossa tarpeeksi yhdelle illalle! Myös Kiekkoileva monitorijaska eli Timppa Hilden Audiosta oli saapunut piristämään ankeaa tunnelmaa ja tulihan sieltä taas muutama elämää suurempi juttu! 0030 oli sitten aika nousta lavalle ja tunnelma oli katossa heti alkunauhasta lähtien...perään ruutattiin Apulantaa niin johan kansa sekosi...no mikä ettei! Setti oli aika tuttua huttua mitä nyt nuorisomusiikkia tuli soiteltua normaalia enemmän! Mutta keikka oli kyllä helvetin kova ja ylimääräisiäkin kansa halusi ja huusi äänensä käheiksi! Vierailijoitakin nähtiin lavalla yhden biisin ajan...Myös sysmäläisen Huoltamoyrittäjän poika näkyi roikkuvan kaiteella koko keikan ajan eli oli juonut itsensä hienoksi! Kiitos Lahti sekä Roudausapuna toimineet Häkkispete ja NKK!
06.03.10 Riverside, JoensuuAamupala tais jäädä suurimmalla osalla orkesteria jäädä väliin kun ensimmäinen pysähdys oli heti Marjasalon Apsilla eli noin 5 kilsaa oltiin siirrytty kohti Joensuuta! Kylmät kelit jatkuivat mutta pysyivätpä alkoholit kylmänä keikkivaunussa...matkan aikana niitä myös jonkin verran maisteltiin ettei pääse jäätymään! Illan keikka paikka oli yksi suomen parhaista eli Joensuun kimmeli jossa orkesteri vastaava Heikki"Hessu"Tietäväinen hoitaa hommat täydellisesti eikä miestä voi kehua liikaa koskaan...kyllähän te Hessun tunnette! Matkalla oli sitä tuttua tyhjän nauramista eli huonoja juttuja sekä vielä sakeampaa ilmaa...mutta perille saavuttiin ajoissa ja Heikki olikin jo valmiiksi kasannut illan alttarin sekä orkesterin turvaksi mellakka-aidan...hyvä niin ettei tule ylimääräisiä lavalle! Kamat saatiin pystyyn ja ruokailut alta pois ja pienet nokoset perään ja jo kymmenen maissa takahuone tarjoiluja testaamaan...oli taas kaikenlaista herkkua tarjolla! Puolen yön maissa oli sitten aika nousta lavalle ja ulkona olevista jonoista päätellen luvassa oli loistava keli soitella. Alkunauhan jälkeen raapaistiin lindapotpuri ja siitä eteenpäin oli pelkästään suurta musiikin juhlaa...myös Marraskuun yksityist. tuttu laulaja Jani kävi vetäisemässä pari biisiä! Keikka kesti varmaan lähemmäks pari tuntia joten koko rahan edestä sai kansa haluamaansa! Yöllä käytiin vielä tutustumassa Yökerhoon mutta sitten uni tuli ja vei mukanaan! Kiitos Joensuu ja Superhessu!
05.03.10 Bebop, IisalmiAamu valkeni todella kylmänä Oulussa ja pientä rapeloakin oli havaittavissa ryhmän jättäessä Oulun taakseen! Oulusta Iisalmeen ei tule kuin pari sataa kilometriä joten aikaa oli hyvin käydä piipahtamassa Puolimatkan krouvissa jossa on valokuvien perusteella käynyt kaikki Suomen iskelmätaivaan tähdet Reetusta Kirkaan...unohtamatta Kemiläistä poikabändiä Cerestä joka tuli taannoin tutuksi eräällä tanssilavalla jossa oltiin lämppäämässä...anteeksi hanurin soittajalle siitä oluesta joka vahingossa kaatui midihanurin päälle...ei myö yleensä! Iisalmen Bepop oli tuttu jo muutaman vuoden takaiselta vapulta ja hyvät oli muistot siltä keikalta! Weusakin oli saapunut Iisalmeen kun hotellihuoneen ovia koputeltiin ja etsittiin raiderijuomia...vasta keikan jälkeen on ollut tapana ottaa vain symbooliset maljat!
Puolen yön jälkeen oli sitten aika hypätä lavalle ja porukkaa oli ihan mukavasti jo saapunut paikalle ja pelimanne kaksikkokin otti tanssilavan haltuunsa! Huima meno oli keikalla ja kuumakin tuli kun valomies Alpo Airam oli laittanut ravintola kulhon eli bar kannun suoraan solistin pään yläpuolelle...pitää saada vähän solistia hoikemmaksi ja artistin pitää näkyä...ei olis niin väliä! Loistava keikka... ei voi muuta sanoa! Keikan jälkeen vaihdettiin vielä kuulumia paikallisen coverbändin rumpalin kanssa jonka orkesterin edesottamuksia käytiin ennen katsomassa ennen omaa vetoa! Kiitos Iisalmi!
04.03.10 Radisson Blue / Fiona, OuluKolmen päivän minirundi oli edessä ja ensimmäisenä oli vuorossa Oulu ja Teekkareiden bileet joten porukkaa oli ainakin tiedossa! Matkaan lähti melkein koko sakki kun weusa joutui jäämään pe töihin niin vedettiin triona to ilta! Ouluun on aika siivu vetää mutta kuskina oli kokenut säfööri Opalenko joten perillä oltiin nopeasti! Roudaus oli sitten taas top 5seen menevää osastoa eli rappusia alaspäin ja helvetisti mutta voimaa löytyy sanoi entinen kalastaja! Teekkarit on kyllä aika kekseliästä porukkaa...olivat itse tehneet meille iltapalaksi makaronilaatikkoa ja raideri vesipullot oli itse raanasta täytetty...Jallu ja olut oli luultavasti aitoa kun tuli vähän hölmö olo! Keikka oli sitten ihan timanttinen ja jengi jaksoi jorata puoltoista tuntia mallikkaasti...kamat piti sitten yöllä roudata pois ja sitten selvisi että roudauksen olisi voinut suorittaa myös helpompaa reittiä eli keikkabussin sai suoraan takaovelle ramppia pitkin...respatäti on erehtyväinen ja lehmä märehtiväinen! Loppuilta meni sitten yökerhossa ja hotellissakin oli vielä pientä meteliä! Kiitos Oulu ja Lauri!
27.02.10 Amarillo, PorvooSeuraava päivä aukesi eteen todella harmaana ja olokin olo saman mukainen...ainakin tietyllä Herralla! 1400 oli sitten aika jättää hotelli ja lähteä kohti porvoota jossa jouduttiin sitten odottelemaan aika monta tuntia ennenkuin päästiin edes roudaamaan kamoja sisälle Amarilloon! Kamat kasattiin taas tutulle alttarille ja sitten odottelemaan 5 tuntia ennenkuin päästettiin piru irti...odotellessa käytiin myös jääpalloa seuraamassa...outo laji! Puoliyö läheni ja Saaris Jakkekin saapui 10min ennen keikkaa paikalle...ammattimies ei takahuoneessa notku! Soitto kulki taas loistavasti ja laulajiakin oli mukavasti joten mikäs siinä oli vedellä! Äänimiesvelho Timppa oli taikonut sellaiset saundit että siinä korva lepäs...ei oo ihme että on kyselyjä tullut jo kesäiselle Don Huonojen kiertueelle! Kiitos porvoo!
26.02.10 Club Alexia, LoviisaKuukauden tauko oli takana ja taas jatkettiin livekaraoken ihmeellisessä maailmassa! Matkaan lähti Sysmästä AJ 10 keikkabussilla Äänimies Timppa Hilden Audiosta ja bassotaiteilija jotka lahdesta vielä kyytiin nappasivat Lindholmin verkkareineen! Rumpupallilla istui koko vkl Saaris Jakke! Lindholmi joutui lahdessa vielä kuskin penkille kun Timpalla oli joku Kramppi iskenyt käteen ettei pystynyt rattia kääntämään...Oluen juontia ei kuulemma haitannut! Pe ilta oli sitten suomalaista jääkiekon juhlaa ja sitä todistettiin hotellissa ennen lavalle menoa...kyllä suomi oli paska! Jakkekin ilmoitteli tulostaan ja ei muutakuin lavalle! Taas oli iloisia laulaja Veikkoja ja Liisoja paikalla ja hyvin meni karaoket Loviisan yössä! Yöllä vielä Grillin kautta hotellille ja tietty herra oli kyllä todella jäässä! Kiitos Loviisa!
30.01.10 Amarillo, PorvooAamulla oli tietysti se perus kankainen joten siihen ei enää oikein kiinnitä huomiotakaan mutta reippaasti aamupalalle ja sitten matka jatkui kohti muusikoiden orpokotia eli Rajakylää jossa henkilökunta oli taikonut meille loistavan päivällisen...oli lohta,kermaperunoita,kunnon lihaa ja tietysti sitä märkääkin oli tarjolla! Päivä meni sitten siivillä ja illalla lähdettiin ajelemaan kohti porvoota jossa suoritettiin livekaraoke osa 2! Amarillossa kerittiin jo tavarat kerran kasata mutta koska soittopaikka oli väärä niin uusiks meni koko homma...mutta saatiinpa parempi paikka peuhata! Laulajia oli taas runsaasti ja koko homma meni mallikkaasti,varsinkin eräs tutun näköinen Herra veti Hetki lyön todella hienosti! Kiitos Loviisa ja Porvoo! Sekä I&T sekä A&J sekä yliäänimies Timothy Hellden!
29.01.10 Club Alexia, LoviisaEnsimmäinen virallinen karaoke vkl ja vähän jännitti kun ei tiennyt mitä oli luvassa...koko bändi paikalla sekä yliäänimies Timothy Hellden joka oli Musen keikoilta uuttanut vapaata ja tuli tekemään meitä! Alexia oli tuttu paikka jo joulukuulta mutta nyt oli vuorossa pubin puoli eli roudausmatka lyhyempi ja muutenkin parempi soittotila! Puolenyön maissa aloiteltiin viihdyttelyä,muutama biisi alkuun ja sitten livekaraoke käyntiin ja sehän onnistui hyvin! Laulajia kävi niin paljon että ei tarvinnut enää orkesterin laulaa ollenkaan! Ilta oli onnistunut! Kiitos Ismo ja Tarja henkisestä avusta!
10.01.10 Botta, HelsinkiPistokeikka ja sunnuntai-ilta isolla kirkolla..Ostrobotnian sekä Manalan henkilökunnan virkistysjuhlat eli märkä ilta tiedossa! Soittoaika oli jo aikaisin eli kotimatkallekkin pääsi ajoissa! Kettukiven Eemelikin oli paikalla miksutin pöytänsä kanssa joten kaikki oli kunnossa! Ravintolapäällikkö kävi vetäisemässä My Wayn ja kylmät väreet kulkivat selkää pitkin kun herra lauloi...myös vanhempi lady tulkitsi oman version sataa kesää,tuhat yötä biisistä! Hyvät oli kinkerit ja pari settiä vedettiin ja muutama ylimääräinenkin!
31.12.09 Konsta, KaustinenVuoden viimeinen veto ja pistokeikka minkinteurastajien luvattuun kaupunkiin eli Holokaustisiin! Kilometrejäkin tulee mittariin aika mukavasti tuolta matkalta ja melkein kerkii täyttämään Iisakin helpot ristikot kokonaan! Timothy"205"Hildeenkään ei matkaan lähtenyt kun oli vasemmistoliiton uudenvuodenjuhla tiedossa ja ilmasta märkää...Setämies on sysmäläisiä valtuusto guruja! Jkylästä otettiin weusa kyytiin, joka ilostutti ryhmää tuomalla tuliaisia A-kaupasta ja vieläpä orkesterin uutta suosikkinektaria...Blackminttiä. Siinä on maku kohdillaan... yläkertaan se ei tee toivuttua vaikutusta, mutta maun takiahan sitä otetaankin!
Käytiin vuotta läpi ja suunniteltiin ensi vuoden juttuja, jos vaikka otettaisiin uusi biisi ohjelmistoon. Mutta luovuttiin suunnitelmasta ettei mene sormi suuhun, jos tulee liikaa uutta!
Konstan lava on varmaan yksi suurimmista Kaustisen nähtävyyksistä on se niin mahtavan kokonen... Ja voihan siellä vielä haistaa kaikkien Suomen suurimpien artistien hien. Ja jos oikein tarkkaan kuuntelee niin Noimannin delaykin soi vielä takaverhoissa! Miinuspuolia on yksi ja se on paha...jos ajattelet ottavasi uusimman Tex Willerin mukaan vessareissulle niin kyllä Deejiin ja suihkukopin yhteistyö palauttaa ajatukset maanpinnalle... Kaikki paikalla käyneet tietää mistä puhutaan! Ennen keikkaa kävi vielä Kaustisten kovin fani toivomassa Antti Tuiskun "Juuret" biisiä, mutta harmi ettei se kuulu ohjelmistoon,vielä! Vuoden viimeinen veto oli sitten edessä ja alkunauhan jälkeen painuttiin lauteille ja "Peltirumpu "oli laitettu kärkeen eli ladun avaajaksi! Parikymmentä biisiä myöhemmin oli aika kiitosten ja kumarrusten Kaustisten mukavalle yleisölle, joka toimi moitteetomasti koko keikan ajan! Kamat kasattiin samantien ettei tarvi aamulla enää ajella takaisin keskustaan, koska majoitus oli jonkun verran kotiapäin! Yöllä vielä valettiin tinat ja kyllähän sitä maantien keskiviivaa luvattiin myös ensivuodelle aika paljon! Aamulla oli joku outo maku suussa kun herättiin! Kotia kohti,weusa jkylään, siitä liftarityttö kyytiin ettei tarvi palella ja treenikämpällä vielä huimat jamit uuden vuoden kunniaksi! Kiitos Kaustinen, Nokkonen jameista ja tekniikalle koko vuodesta! t. H,T,O,W
25.12.09 Uoti, SysmäVuosi lähenee loppuaan ja siitä on varma merkki Joulupäivän kaaos... eli kotikylän keikka, josta on tullut jo perinne monen vuoden ajalta! Kuukausi sitten soitettiin edellisen kerran Sysmässä Aimon 10v-pirskeissä ja ajateltiin, että tuleekohan sitä jengiä näin heti perään, mutta olihan sitä taas aika mukavasti! Vierailemassakin kävi porukkaa Nitrokiss sekä Keimo-orkestereista eli vähän piristystä iltaan! Keikka oli taas pitkä ja yleisö oli mukana ensinuotista lähtien. Ja olihan siellä myös Lahden Leipuriliiton edustajia paikalla eli iii&tee! Kiitos Sysmä...Uotinpäivillä nähdään taas!
18.12.09 Club Alexia, LoviisaVielä oli muutama keikka tälle vuodelle jäljellä kun Amit otti suunaksi jälleen uuden tuttavuuden eli Loviisan joka kyllä ensi kevään aikana tulee tutuksi Livekaraoke keikoilla! Oltiin vaihteeksi koko ryhmällä liikenteessä eli bussikin oli aika täysi äijää ja tavaraa! Lavakin oli aika iso kokoinen joten jouduttiin sitä vähän pienentämään ettei vaan eksy kesken keikan! Lahden Leipuritkin olivat tulleet paikan päälle joten ainakin muutama todellinen livemusiikin äänenkannattaja oli paikalla eikä pelkille seinille tarvi soitella. Pihviäkin saatiin vatsantäytteeksi joten olohan oli hyvä...Keikka alkoi joskus aika myöhään ja aika vähän oli porukkaa paikalla näin ennen joulua...soitto kulki kyllä hyvin ja ei ollut ongelmia kielen katkeamista lukuun ottamatta mutta tekniikka vaihtaa kielen jo ennenkuin seuraavaa biisiä lasketaan käyntiin! Pari tuntia taidettiin hittejä laittaa ilmoille ja sen jälkeen pidettiin takahuoneessa pienet pikkujoulut jossa kukaan ei saanut lahjan lahjaa...Yöllä osa porukasta lähti vielä yllättäen Lahteen ja osa jäi Loviisaan valkeille puhtaille lakanoille! Kiitos Loviisa!
11.12.09 Club Helmi,PaimioJuuri kun oli toivuttu edellisen viikon keikoista niin taas koitti Pe-ilta jolloin suuntana oli Paimio ja Club Helmi eli aivan uusi tuttavuus tälle orkesterille! Matkalla pysähdyttiin hämeenlinnassa josta Nupsu hyppäsi kyytiin sekä Kekkonen myi vanhaa Yorkvilleä jollekkin äänentoisto kolleegalleen...voi sitä ihmeellisten numerosarjojen sekä kättelyn määrä kun kaksi äänimiestä kommunikoi keskenään! Perillä oli sitten vittumaisimmat roudaukset top vitoseen menevä paikka(Riihimäen yövuoro johtaa vielä tällä hetkellä tilastoa) mutta eihän siinä auttanut kuin ottaa kahvoista kiinni! Tekniikan pojista vain toinen oli mukana kun Timotei jäi viettämään laatuaikaa Pösöjen kanssa! Lavakin oli aika pieni joten lärvinen sai siitä itselleen rumpuraiserin ja muut joutuivat lattialle! Käytiin hakemassa pizzaa ruoaksi ja tuijotettiin jotain nuorisokomediaa ja odoteltiin lavalle pääsyä takahuoneessa joka oli kyllä aika hulppea mm. sauna,50tuuman töllö ja sohvia missä voi vaikka nukkua jos väsyttää! Keikan piti alkaa klo 00.30 mutta sehän viivästyi tunnilla joten aika myöhäinen oli alotusaika! keikkahan meni hyvin ja oli sinne ihmisiäkin eksynyt jonkun verran mutta ei siitä mitään suurta hurmosta tullut varsinkaan kun joku vanhempi nainen huuteli ja näytteli kieltään eturivissä ja keräsi muutenkin huomiota mitä ihmeellisimmillä tempuilla...sori että ei huomioitu sinua millään tavalla! Melkein valomerkkiin asti soitettiin ja kamat kantoon! Kiitokset Paimio!
05.12.09 Vanha Paloasema, OuluRapsakka siirtyminen Ouluun. Matkalla lounastimme suht legendaarisen oloisella huoltsikalla nimeltään: Pub puolivälin baari. Täällä oli vuosien varrella käynyt muutama muukin humppaorkesteri. Seinälle oli keräilty bändien ja artistien kortteja yms. mainosmateriaalia ja niitä plärätessä vierähtikin sitten tovi..

Oulussa sitten ajeltiin ns. huvia etsiessämme keikkapaikkaa. Ihan heti eivät yksisuuntaiset kadut ja osoitteet meille suosiollisia olleet, mutta tulipa ainakin nähtyä kaupunkia! Täälläkin oli jo äänentoisto valmiina, joten backline vaan lavalle ja se oli siinä. Upeaan Radisson SAS hotelliin illaksi lepäilemään ja odottelemaan keikkaa. Tässä vaiheessa teknikkomme Tilden alkoi olla jo aika jäässä.. Saunomisten ja unien jälkeen lompsimaan kohti keikkapaikkaa. Takahuone tilat ja tarjoilut aivan ensiluokkaiset! Soitotkin kulki mukavasti ja kanssa viihtyi. Jokin häirikkö vaan piinasi jutuillaan äänimiestämme koko keikan ajan.. Keikan jälkeen kamat kasaan ja yöpuulle. Tässä vaiheessa Tilden jo talutettiin turvallisesti omaan huoneeseensa, jotta ei eksyisi harhailemaan omille teilleen.. Kiitos Oulu ja Vanha Paloasema!
04.12.09 Liikuntahalli, Iisalmi (YT.)Heti aamupäivästä matkaan ja kohti Iisalmea. Vuorossa olisi ns. iso areena eli jonkinnäköinen urheiluhalli keikka. Ja väkeä luvassa ainakin 800.. No sehän ei meitä hetkauttanut. Paikanpäällä olisi valmiina jo äänentoistokin, joten meillä tulisi olemaan todella leppoisa reissu. Ei muutakuin kamat lavalle ja sounditsekkiin. Iso oli soundi tyhjässä hallissa, mutta eiköhän se tästä parane.
Näissä juhlissa oli myös muuta mahtavaa ohjelmaa eli Jamppä Kääriäinen (ex-halvatun papat) viihdyttäisi kansaa. Sounditsekkien jälkeen kohti hotellia, matkalla ainoastaan nopea poikkeaminen A-kaupassa. Majoittuminen tuttuun hotelliin aikaisemmilta Iisalmen reissuilta. Viime kerralla pojat törmäsivät Kääriäis Jorkkaan hotellin respassa. Tällä kertaa näimme omin silmin Laamas Markun, joka eksyi meidän huoneeseen asti. Itkuhan siinä tuli..
Mekot päälle ja takaisin keikkapaikalle, mahtavat ruokailut ja tarjoilut muutenkin kunnossa. Ei muutakuin pari settiä yleisön viihdytystä käyntiin. Jossain vaiheessa meidän kanssa lavalle asteli tuo aiemmin mainittu Jamppa, jonka kanssa täräytettiin "Olen suomalainen" komeasti ilmoille. Keikan jälkeen Jamppa vielä nauratti ja itketti meitä Halvatun Pappojen keikkatarinoilla... Aivan mahtavaa!
Kamat kasaan ja takaisin hotellille. Muutamat grogit naamaan ja iloinen seurueemme jatkoi matkaa mahtavan Melrose yhtyeen keikalle. Johan toimi rokki ja lujaa tuli! Loppuilta keikan jälkeen onkin sitten vähän hämärämpää.. Otteita illan tapahtumista kertoo Poliisi tv.n jakso "Iisalmen yössä".
Kiitokset Savon SOTE -piiri!
03.12.09 Kustaan Kartano, Helsinki (YT.)Kolmen päivän tiukka keikkarundi starttasi Helsingin perukoilta. Matkassa mukana koko tekniikka ja bändiä trion verran. Vesa taisi olla taas palmun alla makoilemassa.. Sillä kun jotain bisneksiä tuolla etelänmailla. Harvinaista kyllä oltiin hieman myöhässä keikkapaikalle saapumisessa, joten kamat ennätysvauhtia pystyy ja suunnilleen saman tien eka setti käyntiin. Musiikkihan upposi iloiseen pikkujouluväkeen kuin veitsi voihin ja hauskaa oli. Ruokaa ja juomaa mukavasti tarjolla ja taisipa sitä ruokapuolta tulla mukaan vielä kotimatkallekin.. Yöllä ajelimme vielä takaisin Sysmään ja huomenna olisi aikainen lähtö kohti Iisalmea ja seuraavia karkeloita! Kiitos Heidi ja muut!
28.11.09 Pihvikellari, Sysmä, AIMO 10v.Aimon 10 v-synttärit päätettiin viettää Keijon Baarissa, eli Kellarissa. Suunnitelmissa oli akustishenkinen setti, johon sisältyisi rutkasti vanhoja hitteja ja harvinaisempia biisejä. Niitä oikein oli tarkoitus harjoitellakin, mutta ei sitten tainnut missään vaiheessa näin tapahtua.. Paikalle oli myös saatu uunituoreita Aimo-paitoja sekä aivan mahtava Aimo -täytekakku. Isot kiitokset leipurille ym. tästä! Kiitokset myös paitamyynnistä vastanneille sekä kaikille paikalle saapuneille!

Tapahtumaan oli myynnissä 60 lippua ja nehän menivät niin kuumille kiville, että loppuunmyytiin suht nopeasti. Soitettiin sitten kaksi settiä ja olihan siellä vanhojakin biisejä mukana. Yleisö oli aikalailla hurmoksessa ja hyvä kun pystyssä pysyivät.. Mutta mahtava meno kaikkiaan. Keikka tuli myös tallennettua, joten ehkä jonain päivänä sieltä jotain maistiaista laitetaan ilmoille.. Ilta jatkui vielä osalla porukkaa yökerho / hotelli jatkoilla, joista ei sitten taidakaan olla mitään muistikuvia. Kymmenen vuoden päästä sitten uudestaan! (kuvagalleriasta löytyy illan tunnelmia)
27.11.09 Stomp, HaminaMuutaman viikon tauon jälkeen taas liikkeelle ja hieman erikoinen kokoonpano jatkui myös Haminan pe-illassa kun Mallu oli saanut jonkinlaisen viruksen matkoiltaan tai Peltolan Jukan palloista oli tarttunut jonkinlainen Sarssi...Ollikin oli vielä matkoilla joten Teerisaari oli toistamiseen rumpupallilla ja Nupetti veivasi beisiä! Äänimieskin oli saanut uuden apurin kun Hilden Audiossa työharjoittelussa oleva K.Kankinen lähti lavaääntä tekemään...oli lopputyö vielä koulutuksessa tekemättä! Teerisaari,Nupsu ja rummut otettiin sitten kyytiin lahdesta ja sitten tuli mieleen että bassohan jäi sysmään...ei muuta kuin luuri kuumaks ja bassoa soittelemaan...no kouvolastahan sellainen löytyi, Osmos Cosmoksen äänimies Vartialan Zugi lupautui lainaamaan omaansa kun ei sille ollut tarvetta kun oli Osmojen kanssa tien päällä! Haminan valot tulivat vastaan jossain vaiheessa ja tavarat illan tanssisaluunaan joka olikin ihan ok paikka ja ollaanhan me samassa paikassa oltu muistaakseni joskus aikaisemminkin! Rossossakin käytiin hakemassa italialaista voitelua eli perhepannupizza oli aika hittituote...eihä siitä jaksanu syödä edes puolia mutta olihan kotimatkalle jotain purtavaa! Keikkaan valmistauduttiin takahuoneessa katsomalla Tom Hanksin sotaeeposta ja vt.monitorimiksaajakin nukahti aivan yllättäen ja kohta pitäisi mennä lavalle...bändi ja äänimies löysivät kyllä lavalle mutta monitorimiksaaja Kankista ei näkynyt! Jengiä oli ihan mukavasti tullut kuuntelemaan ja osa jopa pyysi Jykääkin tanssaamaan mutta lavaäänivastaavaa ei näkynyt! Puoltoistatuntia siinä huhkittiin ja ylimääräinenkin soitettiin ja takahuonetiloihin tarkastamaan onko Kankinen vielä lepäilemässä...mitä vielä? Kankinen oli herännyt ja kyseli että joko mennään lauteille...sanoin että joo,kamat voi purkaa ja kotia päin pitäis lähteä...oli aika ihmeissään kun oli nukkunut koko keikan ajan! Ei saanut Kankinen vieläkään lopputyötä tehtyä mutta tavarat oli kyllä bussissa ja ukot matkalla kohti kotia 45 minuutissa...Basso tiputettiin vielä matkalla kyydistä Zugille ja sit menikin silmät kiinni! Kiitos Hamina!
14.11.09 Ns.talo, Viitaila(YT.)Mukavat synttärikekkerit ja kokoonpano oli vähän erikoinen koska basisti pattayalla
ja rumpali rodoksella...teerisaaren jukka oli rummuissa ja nupetti bassossa...äänet hoiti T.Hilden Audio!
24.10.09 Karhu, KiteeJo tutuksi tullut paikka Kiteellä. Hieman aihetti huolta mahtaako keikalle riittää väkeä. Oli nimittäin eräskin Popeda samassa kaupungissa esiintymässä.. Noh, väkeä kuitenkin loppupeleissä tuli ihan mukavasti. Mukana ryhmässä oli taas vaihteeksi tuo tuhatkasvo Hilden, joka oli sonnustaunut tälläkertaa ns. lätkäkypärään.. Älkää kysykö miksi? Itse keikka meni hyvin, rumpusovitukset tosin oli vedetty osittain uusiksi. Ollia se rumpujen takana istunut kaveri kyllä muistutti... Yötämyöten kotiin ja Sysmän olimmekin jo kahdeksan maissa. Ei ollut ruuhkaa..

23.10.09 Vaakuna, PoriParin viikon sisään jo toinen reissu Poriin. Tie tulee tutuksi.. Tampereelta kyytiin pari popparia ja rumpali Jakke tulisi paikalle myöhemmin omaan tahtiinsa. Tänään oli jonkinlaiset sika / olut juhlat kyseessä, joten odotukset taas korkealla.. Mutta eipä nähty sikaa eikä olutjuhlijoitakaan. Hieman oli vähänlaisesti nimittäin porukkaa paikalla. .Rumpalikin missasi komeasti ekan setin, mutta eipä hätää. Soittimien arvonta ja triolla bileet käyntiin. Seuraavana päivän kotiinpäin. Matkalla eräät kävivät vielä tutustumassa mahtavaan automuseoon Kangasalla. Siitä ehkä oma raporttinsa jonain päivänä...
09.10.09 Paradise Garden, SaloSalon valloitusta jatkettiin trio-mallisella kokoonpanolla. Rumpalin pallilla tänäänkin J. Saarinen. Tuuraavaksi kuljettajaksi saimme tänään sysmäläisen audioharrastelijan nimeltään Tille Voivonen. Salon tanssiparatiisissa emme olleet ennen käynetkään ja tuskin tulemme toistekkaan niin tekemään.. Mukava roudaus portaita pitkin ja kamat sisään. Ennen keikkaa käytiin vielä paikallisessa Music Bar Zetassa kahvittelemassa ja morjestamassa tuttuja. Terveiset Aunolle ja Tomille! Pari settiä humppaa ja ilta pulkassa. Takahuoneessa vieraili vielä Salon Viestin kuuluisuuksia joten hauskaa oli.. Yöllä vielä pieni siirtymä kotiin, joten aamuhan siinä taas ennätti valjeta. Kiitokset Ville ja muut!
03.10.09 Osmantupa, Eura
Bussi starttasi hyvissä ajoin Sysmän sykkeestä. Ensimmäinen etappi oli Higway Hill Saloon Vääksyn perukoilla. Todellinen villinlännen baari.. Jostain ihmeen syystä kuitenkin täältä kyytiin hyppäsivät rumpali Jakke ja teknikkomme Timo. Rehvakkaasti ja lupavasti pojilla olivat myös keskiolut pullot jo hyppysissään.. Siitä sitten matkaa jatkamaan perinteisesti koukaten Tampereen kautta ja pian oltiinkin jo Osmantuvalla. Pari kertaa ajettiin taloa ympäri ennenkuin löytyi oikea ovi roudausta varten, eka kerta nimittäin näillä nurkilla.
Ei siinä mitään, loistava lava, perinteiset sounditsekit ja viettämään iltaa läheiseen bändimajaan. Illan ohjelmaan kuului tälläkertaa mm. shakin peluuta, saunomista sekä virvokkeiden nauttimista. Kerrottakoon, että Aimon shakkimestariksi kruunattiin tuo nimeltä mainitsematon.. Timppa. Itse keikka oli hyvä ja sitä vielä toiset juhlistivat pitkälle aamuun saakka.. Aamulla iloittiin vielä saamistamme sämpylöistä ja kahvista. Kiitokset ja syksyllä uusiks!
23.09.09 Vaakuna Night,Pori
Keskiviikkoilta, Pori ja opiskelijabileet. Eli ei oikein tiennyt mitä oli luvassa, mutta odotukset oli korkealla! Rumpalina olisi seuraavan neljän keikan ajan Saarisen Jakke. Tuttu myös tanssiorkesteri Monacosta,Blankosta,Tienareista ja meilläkin ollut kymmenisen kertaa rumpupallilla! Perille saavuttiin aika myöhään, mutta eipä tarvi odotella keikkaa koko iltaa...Jengiä olikin tullut paikalle aivan mahottomasti ja hyvä keikka oli muutenkin! Pari ylimääräistäkin soitettiin ennenkuin tuli nukkumatti ja veti luomet kiinni! Kiitos Pori hienosta meiningistä!
19.09.09 Tulisuudelma,Vantaa
Ruotsinlaiva simuulaattori oli siis illan keikkipaikka...mikäs siinä! Aina ollut hyvät kinkerit kyseisessä paikassa ja innolla sitä taas odotettiin! Tekniikka tuli taas omia aikojaan ja popparit hiipi paikalle jokainen vähän eri suunnasta, mutta jossain vaiheessa oli kaikki jo paikalla kun saatiin pienimuotoinen äänentarkastuskin tehtyä! Aikamoista odottelua on aina nuo Tulisuudelman keikat kun äänentarkastus on aina niin aikaisin ja sit ei ole mitään tekemistä...mutta tällä kertaa käytiin Sappitohtorilla kylässä niin aikakin sai siivet! 2330 on ensimmäinen setti ja silloin on jo hiihtokansaa mukavasti saapunut tanssahtelemaan iloisesti! Toinen setti ja väki on lisääntynyt ja luultavasti käynyt lisääntymässäkin väliajalla...Kolmas setti ja meininki on jo aivan mahoton. Ylimääräiset vielä päälle niin tietää taas soittaneensa! Kiitos taas Tulisuudelma...pääsiäisenä nähdään!
12.09.09 Rinssieversti,Rantasalmi
Ja niin kävi kutsu taas kohti Rantasalmea, jossa oltiin edellisen kerran vähän yli kuukausi sitten...Yleisö oli halunnut meidät takaisin ja ravintolan sähköposti oli mennyt tukkoon viesteistä, joissa vaadittiin orkesteria takaisin Rantasalmelle mahdollisimman pian. Mikäs siinä kyllä se passaa! Matkaan lähdettiin pelkkien poppareiden kanssa ja annettiin tekniikan pojille vapaa vkl, että pääsee perheidensä kanssa viettämään laatuaikaa! Lärvinen toimi kuskina koko matkan, Hitti-Litti Litmanen vastasi orkesterin saliäänestä sekä lavalle tulevasta kurasta ja taisipa hoitaa valotkin siinä samassa! Tavattiin myös Itä-Suomen manageri Aksu, johon taannoin Itä-merellä tutustuimme...Aksu kestitsi meitä vuorostaan omalla laivallaan, jossa myös taitaa koko kesän asua... Hulppea peli! Illan keikka meni ihan Ok. Ja kyllä on Rantasalmella mahtava yleisö kun ei meinaa mikään riittää. Eli saatiin muutama ylimääräinenkin soittaa! Yöllä ajeltiin vielä kauniissa syksyisessä säässä takaisin Sysmään! Kiitos Rantasalmi sekä Suomen paras stroganoff!
05.09.09 Kulkuri,Hartola
Englantilaisen aamiaisen jälkeen näytettiin kosketintaiteilijalle vähän kotikylää eli Sirkun Baari ja Irkkubaari, jossa tuli sitten oltua iltapäivään asti... Tämän jälkeen painuttiin tekniikan pojan ranchille, jossa oli tarkoitus pestä matkan pölyjä pois ja harjoitella alkuillan keikan biisejä! Tekniikka kävi jo päivällä markkinahumussa kasaamassa kamat iltaa varten! 2100 oli sitten ensin keikka Sysmän Kellarissa, jossa duo Suntio&Kanttori soitteli kaikkea suomalaista melankolinaa! Keikan jälkeen hypättiin taas keikkabussiin, joka vei meidät markkinahumuun Kupiaisen kievariin! Keikka alkoi joskus puolenyön jälkeen ja alkunauhana toimi Kemppisen esittämä "Pohjolan pidot" ja jengi oli pipareina... Muutaman biisin jälkeen sähköt meni pimeeks ja tuli pieni tauko, mutta tekniikka hoiti virrat takaisin ja päästiin jatkamaan... Hieno meininki oli taas Hartolassa ja keikka oli aika pitkä! Kamat kasaan ja Jari-Pekan kautta Sysmään ja unta palloon! Kiitos Hartola! Kemppiselle myös iso kiitos viikonlopusta!

04.09.09 Nightlife,Heinola
Niin oli kuukauden tauko lusittu ja taas oli aika lähteä liikkeelle. Ryhmämme oli kasvanut yhdellä jäsenellä kun Jani Kemppinen Mustat Enkelit (ex-Popeda) orkesterista tuli vkl soittamaan sontatisaattoreita! Matkaan lähdettiin Soittokämpältä melkein koko ryhmä ja matkalla poikettiin myös A-kaupassa hakemassa vähän nuottiöljyä! Heinola on tunnettu mukavasta roudauksesta kun joutuu rappuja alaspäin menemään eikä apukäsiä yleensä ole paikalla. Ainakaan poispäin tultaessa, jolloin raput vastaavasti kiivetään ylöspäin ja sitä tavaraa on kuitenkin aika mukavasti! Kamat oli kuitenkin pystyssä nopeasti kun tekniikka pistää hihat heilumaan... Varsinkin tekniikan nuori varsa Timotei, jonka vastuualueena on äänentoistotornit ja osa backlineä suoriutuu tehtävistään siihen malliin, että luultavasti on kohta jonkun oikean orkesterin palkkalistoilla! Äänentarkastuskin tehtiin pitkästä aikaa kun oli uusia soittimia mukana ja Kempin ensimmäinen soittokerta meidän kanssa. Joten soitettiin varmuuden vuoksi pari biisiä niin osataan ainakin ne keikalla! Takahuoneessa vietettiin aikaa ja kävi siellä myös Sappitohtori perheineen sekä leipuri perheineen ja varmasti paljon muitakin... Alkunauhan jälkeen keikka käynnistyi "Kuuma kesä" biisillä, joka oli Kempille aika tuttu menneiltä vuosilta... Pari tuntia taisi keikka kestää ja kaikenlaisia hauskoja juttuja keikan aikana tapahtui! Kamat läjään ja grillin kautta kohti Sysmää ja yöpaikkana toimi Öljymäen Maatilamatkailu! Kiitos Heinola!
01.08.09 Rinssieversti, RantasalmiRallit oli siis ohi ja meidän keikkabussi suuntasi nokan kohti Rantasalmea, jossa oli tarkoitus soittaa pääesiintyjänä Pekka Lippos-festareilla...niin eihän siellä muita bändejä edes ollut! Matka meni unen ja valveen rajamailla eikä aikaakaan kun oltiin jo pelipaikalla, jossa paikallinen portsari otti meidät vastaan "humppa on perseestä" paidan kanssa... Oli siinä ihmettelemistä kerrakseen, mutta juttuhan selvisi kyllä kun vähän kyseltiin paidan alkuperää! Kamat kasattiin saunan eteiseen eikä soundcheckiä edes jaksettu tehdä koska nälkä painoi päälle... Parasta ruokaa ikinä eli karjalan paistia! Parin tunnin unetkin tuli otettua ennen keikkiä ja tuttujakin nähtiin eli Lipsasten Ilpo kävi tuomassa rakkautta taloon... Luultavasti itse ei muista edes käyneensä! Laulajalla ja basistilla olivat äänet sitten kadonneet jonnekkin rallimaastoihin ja pari pitkää settiä marstiona oli tosiasia! Mutta jengi tykkäsi kuin hullu puurosta ja mikäs siinä... sehän sopii kyllä! Keikan jälkeen ei sitten enää puhuttukkaan mitään kun oli ääni sanonut itsensä irti, joten viittomalla tilattiin alkoholiseoksia loppu ilta! Hotellihuoneeseen oli lavalta linnuntietä noin 5 metriä, joten taksihan oli soitettava, että löytää perille... Hyvät yöt toivoteltiin valovastaavalle, joka myös oli infernaalisessa tilassa keikan jälkeen! Aamupalan jälkeen kotia kohti ja bussi oli hiljainen lailla rantasalmen raitin! Kiitokset menevät Hra Issakaiselle ja keittiön muoreille!
01.08.09 Nesteralli, KorpilahtiLa aamu klo 0630 lähtö kohti Korpilahtea soittamaan ja kannustaan Hirvos Mikko voittoon Nesterallissa! Matkaan lähdettiin triolla ja parilla tekniikan edustajalla sekä muutamalla vierailijalla paikallisesta Keimo-orkesterista! Edellisen illan illanvietto maistui vielä suussa sopivasti, mutta se on tuttu mauste näissä piireissä! Perille saavuttiin ja taisteltiin tiensulkijoiden kanssa, kun eihän niille aina mene jakeluun, että pitäis päästä kamojen kanssa aivan lavan viereen! No homma hoitui ja päästiin käsiksi tavaroiden lajitteluun ja pienimuotoiseen äänentarkastukseen! Kitara oli kielen menettänyt edellisen keikan jäljiltä, joten uutta narua tilalle ja odottamaan, koska se korvia huumaava pauke alkaa... Jouduttiinkin pikahälyytyksellä vetämään eka setti tosin vain 20 min pituinen, ennenkuin oli luvassa suurta urheilujuhlan tuntua... Saatiin vielä hyvät paikat hitaan takapiikin luota, jossa kivet sinkoavat ja korkeaoktaaninen bensiini täyttää nenän ja pään! Toisen setin aikaan oli jo muutama rohkea eksynyt ihastelemaan bändin niin raikasta ja verevää yhteisoittoa... Väliajalla syötiin paistettuja muikkuja sekä kaikkea muutakin mitä pitopalvelun ahkerat tädit olivat taikoneet! Viimeinen setti olikin sitten sitä tuttua ja turvallista "käsiä yhteen lyö ja laula" -meininkiä ja jopa ylimääräisiäkin soiteltiin ennekuin meidän osalta oli tämän vuotinen nesteralli hoidettu ja matka kohti päivän toista keikkaa Rantasalmen Rinssieverstiä alkoi! Kiitos taas Ruuthin veljeksille sekä Arille orkesterin voitelusta!
25.07.09 Vpk lava,SysmäTaas oli tullut se aika vuodesta jolloin on aika pistää jalalla koreasti oikein tanssilava miljöössä! Uudistunut Vpk.n lava toimi pyhättönä ja hyvin toimikin... Kalustoakin oli sillä lailla että varmasti riittää kun äänimies Hanhilahti kasasi kaiken Auraattorin mitä varastosta löytyy...ja sitähän löytyy! Myös äänitys vehkeet oli kasattu paikan päälle,joten pientä kutinaa oli ilmassa! Valomies Immosjopetti oli tuonut Rattlen huikean valokaluston (kiitos niistä) myös paikan päälle, joten kaikki oli iltaa varten kunnossa! Sadekaan ei päässyt pilaamaan pirskeitä vaikka välillä pahalta näyttikin! Eka setti käynnistyi 22.17 ja jengiä oli niin tullut niin perkeleesti paikan päälle! Soittokin toimi mallikkasti vaikka ei pitkään aikaan oltu vedetty oikeella kokoonpanolla! Vähän huilia ja toinen setti, eikä meno tasaantunut ollenkaan... Kaksi ylimääräistä vedettiin Sysmän tummaan yöhön! Kiitokset kaikille mukana olleille! Äänitys on varmaan jossain vaiheessa valmis, joten jos on hjuva niin sitä on varmaan saatavilla! Ensi vuonna taas...Iso käsi myös Sysmän Vapaapalokuntalaisille!
22.-23.07.09 Albatrossi,KuopioPitkästä aikaa keskellä viikkoa suunnattiin auton keula kohti Kalpan kotikaupunkia ja paikkana aivan tajuttoman kokoinen satamaravintola! Triona vetäistiin ja rumpalikin vaihtui lennosta mutta ei se menoa haitannu! Pari päivää samassa paikassa joten ei tarvinnut paljon kamoja siirrellä vaikka onhan meidän routari osasto monessa liemessä keitetty! Ke iltana oli ihan kivaa kesämeininkiä ja yleisökin oli mukana, joten sehän kuulostaa aivan rokkikonsertilla! To aamuna rumpali Ninja Kawasaki hyppäsi hevosen selkään ja Tanssiorkesteri Monacosta tuttu Jeremias Saarinen palasi parin viikon tauon jälkeen ruotuun! Tekniikan väki ja bassotaiteilija Majlis kävi päivän aikana sisävesiristeilyllä Osmo laivalla, joka muistutti Adidaksen lenkkikenkää!Pari settiä vedettin taas kuopion yöhön ja setissä oli jazzia,rappia,reggaeta ja muutakin hulinaa ja mukavaahan se oli!
Kotimatkalla kuunneltiin Peitsamoa livenä ja kurlattiin kurkkua jaloviinalla! Kuopiolle kiitos ja Jakelle myös jelpistä!
18.07.09 Yksityistilaisuus,LahtiKiitokset Antille ja häävieraille!
26.06.09 Yksityistilaisuus,TampereKiitos Aikka ja Jaana ja onnea vielä kerran...loistavat bileet oli! Kiitos myös Ismo ja Tarja ja muut paikalla olleet!
12.06.09 Telakka,LahtiPe illan huumaa Lahdessa, jossa oli moottorivenekilipailut ja vesisade paiskoi katuja...hienoa! Satamassa esiintyi mm. Entwine, jota äänimiehemme Hanhilahti oli duunaamassa...Sieltähän Juhana lähti sitten meidän matkaan ja suuntasimme kohti Telakkaa, joka oli aivan uusi Lahtelainen menomesta...Kamat kasattiin, keikka heitettiin ja tavarat autoon ja pois...Ihan kivaa oli vaikka sitä jengiä olisi saanut olla enemmän! Kiitos Lahti!
30.05.09 Amarillo,KotkaToukokuun viimeinen vkl ja koulun lopettajaisbileet Kotka nimisessä kaupungissa...kuulostaa hyvältä! Matkaan lähdettiin Timothy Helldeenin Pesosella mallia 407 ...(vai oliko?) sekä Särkkäreiden peräkärryllä, jonne sullottiin kaikki tarvittava arsenaali! Perillä Lahtelainen tekniikkaryhmä äänimies Mertaranta sekä valojumala Harri"Hanuri"Arvila olivat jo valmiina lavan kanssa odottamassa poppareita. Ja hyvältä näytti... Valoa oli enemmän kuin jouluisella MannerHeikin tiellä. Saundczekin jälkeen syötiin ja lähdettiin tutustumaan paikalliseen terassitarjontaan ja sellainenhan löytyi ja hyväksi todettiin, joten iltahan meni sitten siinä... Opittiin että ei ole helppoa olla bodarin vaimo... Ei se ole ikinä kotona saati sitten jonkinlaista bodausta vällyjen välissä! Keikka alkoi kuumalla kesällä ja loppui lippulauluun noin 90 min myöhemmin... Ilta oli ollut pelkkää ilotulitusta! Osa orkesterista poistui jo kaupungista loppunauhan soidessa, mutta todelliset titaanit jäivät vielä kuluttamaan aikaansa yökerhoon sekä tarkasti vielä aamupalan toimivuuden! Aamulla Pesonen täyteen, radiosuomi päälle ja kohti kotia! Kotkassa on elämää,kiitos siitä!
23.05.09 Konsta,KaustinenJoensuusta lährettiin ajelemaan kohti uutta tuttavuutta eli Kaustisen Konstaa, jonne olikin aika siivu...jotain helvetin kärryteitä ajeltiin tai ainakin tuntui siltä! Perille saavuttiin jo tunti ennen sovittua aikaa, mutta käytiin pistämässä murua rinnan alle paikallisella huoltamolla jonne Vileenin Sulo oli tehnyt vähän kinkkukiusausta, joka maistuukin aivan kunnon ruoalle kaiken ravintolapaskan jälkeen! Kamat kannettin sitten lavalle, joka oli todella härkäsen kokoinen ja helvetin korkea... Majoitus olikin sitten aivan omaa luokkaansa. Omakotitalo isoine pihoineen ja koristelineet ja kaikki! Saunan jälkeen ryhmä hyppäsi bussiin ja kohti illan areenaa, jossa odottikin kylmäkaapillinen kylmää juotavaa... Ihmeteltiin että mihin näiden kanssa joutuu! Kuuma kesä tais olla keulilla ja mikään muukaan ei yllättänyt setissä...Ihan hyvät karnevaalit saatiin aikaiseksi! Reput täyteen,kamat kyytiin ja käytiin keikka vielä läpi yön tummina tunteina. Kiitos Kaustinen ja Hra Minkinteurastaja!
22.05.09 Riverside,JoensuuParin viikon tauko oli takana ja edessä taas pitkiä siirtymiä...Porukkaa oli bussi täynnä ja huumori sen mukaista! Tietäväisen luo käy taas popparin tie, mutta siellä tietää olevansa Heikin hellässä huomassa! Edellisestä vierailusta ei ollut edes kahta kuukautta ja Skantinaaviset Hanksit oli vielä lämppäämässä, joten oksat pois... Ei siitä sitten mitää suurta juhlaa tullutkaan koska Unelmien poikamiäs vei kaiken huomion alakerran yökerhoon...lippis päässä aivan Oksasen Unton luokkaa! Soitto kulki kyllä mallikkaasti, mutta kyllähän siinä oli vähän sellaista treenimeininkiä, vaikka ei me ikinä treenatakkaan! Keikan jälkeen vielä alakerran katsaus ja puhtaille valkeille lakanoille! Kiitos Joensuu ja Heikki H-POP
02.05.09 Huttula,JoutsaTällä kertaa vuorossa lauantai-illan huumaa Joutsassa, jossa oli paikallisen sählyporukan synttärijuhlat...eli porukkaa oli niin perkeleesti! Tekniikka lähti taas edeltäpäin matkaan koska popparit on niin laiskoja, ettei jaksa enää tavaraa kantaa! Äänentoistokin oli tilattu paikalliselta toimittajalta, joten eihän sitä tavaraa ole kuin ihan vitusti! Tuttu alkunauha käyntiin ja boogiemoottori myös eikä Joutsa pettänyt taaskaan...Oli aivan mahtavaa vedellä hittejä ilmoille! Yrittipä joku järkyttää soittajien tasapainoakin nostelemalla paitaansa koko keikan ajan (oiskohan ollut joku INIS bändin jäsen toim.huom.) Mutta eihän tuo menoa haitannut! Varmaan pari ylimääräistä... Kiitos Joutsa sekä Jukalle kiitos kamoista!
17.04.09 Dublin irish Pub,LahtiTerve taas...vain yksi keikka oli vkl myyty, joka suuntautui Suomen Chigagoon eli Lahteen! Hyvin on homma toiminut aikaisemmilla kerroilla kun ollaan poikain kanssa päräytetty menemään! Äänimiehenä oli Kinnusen Mika, koska Hanhilahti oli taas goottien kanssa tien päällä
Mutta kyllähän nuikkikin hyvää jälkeä tekee! Puolen yön jälkeen aloiteltiin ja paikkahan oli aivan turvoksissa...ja meininki sen mukaista! Tuttujakin oli paljon liikenteessä ainakin Rautavatapostasyyllinen ja olisko Nudekin näkynyt...Lahtelaisia koveri kolleekoita!
Kiitos Lahti!
04.04.09 Riverside,JoensuuParin tunnin unien jälkeen piti jälleen hypätä humpuukivaunuun ja suorittaa pieni siirtymä välillä Salo-Joensuu...YÄK! Matka meni sitten ruskean liemen merkeissä ja outoja puheluitakin harrastettiin...sori Kapu! Illan jo hämartyessä kuskimme Juhana Hanhilahti käänsi viimein titanikin kimmelin pihaan ja alkoi "kamat ulos sulkeinen", jossa ei huonommat pysy enää mukana...Tietäväinen oli laittanut jo paikat valmiiksi illan koitosta varten, joten heleppo homma! Matkan rasituksesta johtuen popparit paineli huoneisiinsa, mutta tekniikan pojat kävi saunomassa matka hiet pois...Pyydän anteeksi tekniikan puolesta, jos siellä oli jotain muitakin! Silmät auki tunti ennen keikkaa ja katsomaan takahuone nesteet...Olihan ne taas paikallaan, mutta mitä muuta voi odottaa kun H-pop hoitaa! Yksi setti, joka toimii tällä ryhmällä kuin tauti villitsi jälleen Joensuun vapaan kansan...Pari ylimääräistäkin soitettiin! Kiitos Joensuu!
03.04.09 Käenpesä,PerniöAjoneuvoon nouse kävi käsky olihan perjantai...Porukkaa tuli bussiin pitkin matkaa ja viimeisen miehen noustua bussiin Salossa olikin jo aika myöhä, eli aikataulusta oltiin myöhässä jo aika paljon! Kamat alttarille ja melkein saman tien jo lauteille esittämään tutuksi tulleita biisejä, joskin pari uuttakin oli setissä verrattuna edelliseen Perniön vierailuun! Jengiähän oli niin paljon ku baariin mahtuu ja poppareilla tästä johtuen ilmainen sauna! Keikka vedettiin, bussi pakattiin, matkaan lähdettin taas kohti Saloa jossa oli yöpyminen... Muutama rohkea hyppäsi vielä vauhdista tutkimaan Salon yöelämää ja kohti jo tutuksi tullutta baaria. Yöllä vietettiin vielä jatkoja Joku paikallisen bändin laulajan Hemen ja uuden rumpalin kanssa ja olihan se jo aika varhainen aamu kun osasto pyrki hotellille pariksi tunniksi nukkumaan! Kiitos Perniö!
28.03.09 Tulisuudelma,VantaaVaarallisen Vantaalle ajomatkan jälkeen, jossa trumpali näytti miten pakua tuodaan pitkäkylki edellä, saavuttiin jännät housuissa viimein Tulisuudelman pihaan. Illan miksuttaja Mertsi"lennokkiliima"Mertaranta oli jo laittelemassa omiaan tarvikkeita hissiin, joten mekin tyhjensimme oman Voyagerin tavaroista ja siirryimme odottelemaan äänipaineen tarkastusta sisätiloihin! Paikkahan oli tuttu jo aikaisemmilta kerroilta ja luvassa oli mukavaa soittelua kovaääniselle yleisölle! Ilta meni sitten käsien vapinaa parannellessa erilaisilla yrteillä ja tuttuja vieraitakin saatiin jutustelemaan, kun osasto vantaan fanit saapuivat paikalle! 3 settiä vedettiin ja kyllä oli mahtavaa kun on porukkaa niin perkeleesti...Kiitos Vantaa! Syssyllä uusiks!
27.03.09 Music Bar Z,SaloTaas koitti Pe ehtoo ja sai lähteä ihanaan keikkivaunuun pariksi päiväksi istumaan...Tekniikkakin oli ottanut lomaa pe illalta, joten pienellä Toyota merkkisellä pakulla oltiin liikenteessä (Tack tilu lilu) kolmeen mieheen, trumpalin toimiessa ajopäällikönä! Lauri Lutavuori laittoi sitten töpselit kiinni paikan päällä orkesterin tutustuessa uusiin makuelämyksiin...Keikkakin soitettiin jonkinlaisessa hurmostilassa ihmisten taputtaessa villisti käsiään yhteen... Mitäköhän järkeä siinäkin on? Loppuillasta käytiin vielä karaoke tunnilla jossain toisessa baarissa... Aamulla vähän käsissä vapinaa ja kuivaa kurkkuakin oli liikkeellä...Hotelleissa on nykyään niin hyvät ilmastoinnit! Kamat haettiin vasta iltapvällä ja siitä suorilla kohti Vantaata...Kiitos Salo ja Nanni!
La 21.03.09 Kulkuri,HartolaNo rapelohan sitä taisi olla joka ukolla kun seuraavana päivänä silmät aukaisi...Ja illalla taas uusi koitos tutuksi tulleessa paikassa jossa Arkkienkeli Simo pitää kyllä hyvää huolta ihmisestä, joka kärsii! Ainakin osa poppareista tuli paikalle vasta aivan viime hetkillä kun on nuo tekniikan pojat niin hyvin kouluttaneet itsensä tähän hommaan...Porukkaa oli totutusti taas aivan perkeleesti ja lavalla hiki muuttui joeksi joka virtasi jalkojen alla. Myös vanha bassotaiteilija Patu kävi vetäisemässä kitaralla pari rallia Hartolan synkkään yöhön...Kiitos siitä! Popparit kotia kohti ja tekniikka tuli keikkavaunulla joskus perässä! Tack Hartola...syyskuussa taas nähdään!
Pe 20.03.09 Metsäkankaan Kasino,LahtiMaaliskuun osalta keikat jatkui triona hienossa paikassa Lahden kupeessa nimeltä Kasino, joka olikin puitteiltaan aika pramea, mutta muuten toiminta aivan perseestä lukuunottamatta tarjoilijaa joka kantoi kyllä nuottijuomaa kasapäin takahuoneeseen! Hyvä että toiminta loppui!
La 07.03.09 Yövuoro,RiihimäkiSeuraavan päivän menuu oli selvä eli suomalaista maaseutua 350 km kohti Riihimäkeä...Jalasjärven ABCllä kuvattin luultavasti jotain luontodokumenttia tai sitten Poika ja Ilves on saamassa jatko-osan...Hämeenlinnasta kyytiin hyppäsi jo Vaasa reissulta tuttu äänimies eli Vierimaan Jukkis. Perillä oli sitten valtavan ihana roudaus eli pari kerrosta rappuja ylös ja oikealla...ei saatana...ei kestä paikat tällaista! Mutta saatiinhan me muteslovak tehtyä ja syötyä aivan mielettömän hyvää ruokaa jota toivoisi aina olevan keikkapaikoilla...ei me haluta muuta kuin kunnon kotiruokaa niin kyllä on kaikki innoissaan! Hotelliin oli tuotu sitten perinteiset ohjekirjan ohjeistuksen mukaiset nuottiöljyt jota sitten maisteltiin ja katseltiin Sysmäläisen toisinajattelijan Teemu Nikin aikaansaannoksia...niin tuttua ja turvallista...hyvä Teemu! Keikka alkoi vasta 01..jotain mutta oli kyllä sitäkin infernaalisempi...Riihimäki rokkasi ja haisi hieltä! Helvetin hyvä keikka ja yleisökin oli samaa mieltä...kamat kasaan ja osa porukkaa lähti vielä kotiinpäin kitaristikaksikon jäädessä viettämään hotellielämää Tammelalaisen herrasmiehen kanssa! Pikkuhiljaa se nukkumatti(Wilska) vei kuitenkin voiton...Kotiinmatkaajiltakin tuli viestiä, että tekniikan edustaja Himo tilden oli aloittanut jo legendaksi muodostuneen haistakaa vittu kaikki Suomen stand up koomikot...mulla on 205 pösö ja hauskaa oli ollut! Kiitokset Riihimäki, Yövuoron henkilökunta sekä kiitokset Jouni Pajula...toivottavasti joskus Forssassa nähdään! Seuraavana vuorossa Lahti ja Hartola!
Pe 06.03.09 Calle,KokkolaMaaseutu tutuksi osa 2 suuntautui Kokkolaan, jonne on aika rapsakka matka riippuu tietysti mistä on tulossa... Keikkapaikkana oli jo tutuksi tullut Calle, jossa on paikalla tuo kaikkien äänentoistojen äiti eli Murea vai oliko se urea...no sinne päin! Taas oli uusi äänimies paikalla koska Tommi ja Jukkis oli estyneet tulemasta, joten paikalle oli tilattu Paanasen Mika. Paikallinen napinvääntäjä, joka osoittautuikin kelpo mieheksi! Yökerholla oli vähän buukkaukset sekaisin kun hotellista sanottiin että meille olisi huoneet varattu vasta seuraavalle päivälle ...Siinä meinasi alkaa jo vituttamaan, mutta onneksi kaikki selvisi ja saatiin ona telttapaikka! Jengiä oli sitten todella vähän mutta saatiinhan treenata settiä kuntoon...kun ei se vielä oikein toimi 200 keikan jälkeenkään... Pientä hiomista vielä! Osa koukkasi vielä yläkerran karaokebaariin kautta mutta hyvinhän tuo kuului hotelluhuoneeseenkin, joka sattui olemaan suoraan yläpuolella...aarrrggghhh! Kiitokset Kokkola ja Pantsu!
La 28.02.09 Amarillo,VaasaMaakuntamatkailun ensimmäinen vkl pitkään aikaan ja suuntana Jokisen Veskun ja Klamydian Vaasa...perseet puuduksissa pakettiautossa istutaan... tuli muutaman kerran kyseisen orkesterin biisi mieleen. Perille saavuttiin ja tavaraa lauteille työnneltiin ja kai niitä kasattiinkin jonkin verran...Tekniikassakin oli tuuraaja kun väkisinmakaaja eikun vakimiksaaja Karpo oli luistanut Entwinen hippien matkaan, mutta olihan meillä mukana tuo Pohjois-Sysmäläisen astangajoogan osaaja Himo Tilden, "tuhansien tupsujen mies" vai oliko se kaskujen! Äänimiehenä oli Vierimaan Jukkis, joka on tuttu myös hirviö orkesterista Rööperin Kalikat...muteslovak jäi tekemättä kun oli noita ruokailijoita tullut La ehtoona aika pirusti paikalle! Keikka alkoi sitten aika myöhään eli tais olla jo 00.45 kun Lindan ensimmäiset iskut tulvivat nauruaudioiden elementeistä! Jengiä ei hirveesti ollut, mutta onneksi ne kaikki olivat lavan edessä niin mukavahan siinä oli vedellä... Puoltoistatuntia tais siinä lavalla mennä ja sitten olikin aika tehdä perinteinen takahuone tyhjäksi alkoholista taikatemppu, jossa jokainen sai näyttää kyntensä! Illan päätteeksi vielä Skybaariin joka olikin aika hienolla paikalla eli hotellin katolla...Sieltä vielä Araratilta pizzaa ja kebabbia...että on kiva sotkea sänky ja lakanat...Aamulla olikin sitten aikamoinen vanhan bensiksen haju humpuukivaunussa...Ikkunatkin sai auki puhaltamalla eipä tarvinnut raappaa! Päätettin myös tehdä jatko-osa rekkakuskit jäällä sarjalle...Sarja on nimeltään sysmäläiset pilkkijät jäällä ja pääosissa Houki Hakkanen sekä Surkki Ehonen. Ohjaajana jo mainetta dokumenteistaan niittänyt Vimppa Arolainen! kiitokset Vaasa och tack! Kiitos myös Jukkis ja Himo!
La 21.02.09 Urheilutalo,SysmäMelkein parin kuukauden tauko oli lusittu ja suoraan isolle lavalle ja kotikylän urheiluseuran vuosijuhlat! Tekniikka karkasi matkaan jo päivällä kun oli vähän valokalustoa uudenlaista ja Nauruaudiota helvetillinen setti! Popparit saapuivat vasta äänentarkastukseen jossa treenattiin muutama uusi biisi iltaa varten...alkuillasta yleisöä lämmitteli suruperhonen niminen Sysmäläinen metalliorkesteri joka aikaisemmin tunnettiin myös Kilinkellot nimellä! Paikalle oli saapunut väkeä aika mukavasti eli n.500 kaiken kaikkiaan...keikkahan meni ihan hyvin kotikylän vedoksi joissa yleensä on ollut pientä säätöä! Vierailijoitakin oli muutama eli Henna joka kävi vetäisemässä Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä,JokkAri keimoyhtyeestä rumputtamassa moottoritietä sekä yllätysesiintyjä Sysmän Sisusta Norton De La Cruz joka veti Tähkää ja elonkerjuuta yhden biisin! Loppuillasta vielä Duo Rampe ja Naukkis nousivat Kellarin lauteille ja pari settiä vielä ilmoille suomalaista melankoliaa! Kiitos Sysmä,Sisu,Pihvikellari ja Aleenin Veikko!
La 03.01.09 Tulisuudelma,VantaaVuoden ensimmäinen ja samalla viimeinen keikki ennen taukoa oli myyty uivaan ruottinlaivaan eli Vantaalaiselle porauslautalle! Hulppeat on puitteet maalaisorkesterille kun ei ilman laseja nää takaseinälle asti! Edellisen illan akti Wini Jakholmi oli jättänyt maalaisille printatun settilistan ja tyhjän korillisen vesipulloja, jota sitten kosketeltiin ja otettiin valokuvia! Roudauskaan ei tuottanut päänvaivaa koska tekniikan ahkerat ranttali paholaiset ovat jo niin tottuneita hommaan että mikään ei tuota ongelmia...Ja olihan sitä tavaraa normaalia vähemmän kun ei hiilivaunuja eikä kottaraispönttöjä(lue aura-audion B-25 ja A-8 äänenpainelaitteita) ollut mukana ollenkaan ja valokalustokin oli talon puolesta! Muteslovakkikin tehtiin...ja sen jälkeen oli vuorossa perinteinen tupa ja kaappi tarkastus! Kolme settiä oli tarkoitus huitaista, joka vastaa noin maratonin juoksua 10 litran sahtinassakka selässä! Aika kaaosta oli koko keikka kun maalaiset saivat ison kirkon jengin oikein raihakkaalle päälle...3 settiä ja pari ylimääräistä kaupan päälle...huh huh...aika savotta! Tekniikka hoiti vielä kamat kasaan ja sitten olikin aika painua nukkumatin luo...jekkupullosta vähän jeesiä! Yöllä tuli vielä herätys soitto kotikylän coverkolleegoilta kun olivat palailemassa keikiltä kotiin päin...ja sehän kostetaan vielä! Kiitos Vantaa...sekä tekniikan ahkerat pojat Keltsu ja Higgo!